Kun ihminen syö, hänelle yleensä annetaan ruokarauha. Älä häiritse tätiä, täti syö. Tai Anna isin syödä nyt rauhassa. Isillä on ollut rankka päivä. Entäs äiti?

Syöminen on tuullut minulle hetkeksi, jolloin saan sitä omaa rauhaa. Syön, että saan olla rauhassa. En siksi, että olisin nälkäinen, vaan siksi, että saan oikeutuksen huilahtaa kesken päivän aherrusten aloillani. Voin silloin aina sanoa, että nyt on äidin vuoro syödä, menkäähän nyt leikimään. Minä syön ensin ja tulen sitten. Minä ensin syön ja vasta sitten tyhjennän pesukoneen. Syön ensin ja sitten imuroin...

Mitä kauemmin syömisen hetki kestää, sitä kauemmin saan olla rauhassa. Mitä kauemmin saan olla rauhassa, sitä enemmän ruokaa syön.

Kierre. Kierre, josta täytyy irtaantua.

Yritän muuttua. Ei, en vain yritä, vaan muutun. Itse asiassa olen jo muuttunut.  Näen itseni liihottavan kauniissa vaaleassa kodissani sulokkaana hymyilevänä äitinä, jolla on kiinteä iho, muhket pakarat ja litteä vatsa. Näyssäni hymyilen ja olen onnellinen. Kiitän tästä näystä ja käyn odottamaan sen toteutumista.  Sillä se toteutuu.