Joskus aina silmiini osuu vanha valokuva minusta, ajalta ennen lapsia. Voi kuinka olinkaan hyvässä kunnossa! Nuori, hoikka, pitkät lihakset. Jopa kaunis. Tähänastinen elämäni on ollut palkitsevaa, onnellista ja työteliäastä, juuri sellaista, kuin elämän täytyykin olla. Se vuoroin hellii ja vuoroin satuttaa. 

Olen antanut parhaat vuoteni lapsilleni ja perheelleni, mutta nyt on aika kääntää ajattelu toisin päin. On aika antaa aikaa itselleni. On aika keskittyä myös omaan onneen ja on myös aika saada takaisin vartalo, josta olen luopunut 10 vuotta sitten, toisen lapsen syntymän jälkeen. Kolmannen ja neljännen jälkeen en enää jaksanut edes miettiä itseäni.

Kohti kevättä mennään, hiljalleen. Aloitan pienillä ajattelun muutoksilla, korjattavaa on pään sisällä ja ulkokuoressa.

Baby steps.