Eilinen päivä meni myös vessassa ravaten. Nesteet ovat liikkeellä kunnolla. Välillä on kuuma, välillä kylmä. Makeaa ei tee mieli ja nälkä ei ole Jutan ruokavaliolla vaivannut kertaakaan.

Eilen satoi meille ensimmäisen kerran kunnolla lunta. Kävin lumitöissä ja hieman harrastelemassa ryhmäliikuntaakin. 

Sisällä lumitöiden jälkeen katselin vanhoja valokuvia. Ihania muistoja parisuhteen alusta ja ihania kuvia poisnukkuneesta äidistä. Joskus tekee hyvää pysähtyä muistoihin ja miettiä menneen hyviä asioita. Muistella, kuinka isä omin käsin rakensi omakotitalon, muistella, miltä tuntui tulla isosiskoksi, muistella marjaretkiä äidin kanssa, muistella yhteisiä jouluja. Tämä pohjaton ikävä alkaa hiljalleen muuttumaan kauniiksi muistoiksi, mutta pois tämä ei ikinä mene.

Tietokoneeni taustakuvana on kuva isästä ja äidistä. Äiti on kuvassa noin kaksi kuukautta ennen kuolemaansa ja vanhempani katsovat toisiaan silmiin. Hymyillen. Sellaista syvää onnea, puhdasta rakkautta, pyyteettömyyttä, yhteen kasvamista toivon omien kuvien myös joskus huokuvan.